torstai 18. lokakuuta 2012

Lokakuun kuulumisia

Syyslomaa tai paremminkin itsenäisen opiskelun viikkoa on vietetty sateisissa ja syksyissä merkeissä, mutta se ei ole Repen menoa hidastanut! Alkuviikolla kävimme Annikan ja Tomin luona Vantaalla, jossa Repe pääsi tapaamaan isäänsä Lasloa ja siskojaan Ayaa ja Hutsua. Reissusta jäi myös isäntäväelle hyviä neuvoja ja herkullisia sieniä. Riistasta Repe ei vielä oikein ymmärtänyt, liekö hämännyt eläimen suuri koko. Päällimmäisenä asiana Repen kuri tulee hieman tiukentumaan, koska uhmakasta käytöstä on edelleen ajoittain havaittavissa. Alla Ayan omistajan Suskin ottamia kuvia pennuista. :)






Seuraava päivä menikin akkuja ladatessa, jotta jaksoi lähteä keskiviikoksi jänismetsälle. Jänistä emme päässeet näkemään, mutta yksi hevonen kulki murisemisen arvoisesti läheltä. Passissa oleminen tuntui Repeltä sujuvan kuin luonnostaan, herra asettui maahan seuraamaan tilannetta isännän vartioidessa mahdollisten jänisten varalta. Koska jäniksiä ei näkynyt, lähdimme pillittämään pyitä lähimetsään. Kuusen juurella istuskelimme ja pillillä koetimme matkia pyyn vihellystä. Eipä mennyt kauaakaan kun pyy pyrähti kohti, mutta laskeutui suoraan päämme yläpuolelle kolmen metrin korkeuteen. Aikansa siinä seurattuaan älysi minut (Teemun) ja Repen -joka istui hievahtamatta kuin patsas- ja lähti lentämään pois päin.

Loppuviikon suunnitelmissa on suunnata Repen kanssa mökille viimeistä kertaa tänä vuonna nauttimaan luonnon rauhasta! :)