keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Syysloman vietossa!

Noniin, vihdoinkin on koittanut kauan odotettu syysloma! Repelle se on tosin tarkoittanut työpäiviä, mutta mieluisia sellaisia. Alkuviikosta kävimme tervehtimässä Repen Nero-veljeä Lievestuoreella, josta Repe olikin innoissaan. Repe olisi kaiken aikaa halunnut vain leikkiä veljensä kanssa, josta Nero ei tainnut olla yhtä innoissaan. Nero vaikutti isoveljeltä, joka totesi pikkuveljen olevan vielä aika lapsellinen ja omistavan kaiken lisäksi vauvakarvan veljeensä verrattuna. :D Joka tapauksessa sisaruksilla taisi kuitenkin olla yhdessä huippuhauskaa. :)

Veljekset. :)
Joensuussa viime viikolla, uimaan vielä kun pääsee ennen jäitä!

Linnunlahdessa Joensuussa.
Eilen pidettiin  lepopäivää kotona ja lenkkeiltiin ainoastaan normaaliin malliin. Illalla lähdettiin Vehmersalmelle jo valmistelemaan seuraavaa päivää, jotta aamulla voitiin startata teerijahtiin. Tähän mennessä Repen saaliit ovat tainneet rajoittua kyyhkyihin, mutta tänään saaliina oli ensimmäinen teeri, josta herra taisi olla melkoisen ylpeä. Kuumentumista oli havaittavissa ja malttia harjoiteltiin vielä kotonakin. Viikonlopuksi suuntaamme Pohjanmaalle, katsotaan mitä kaikkea viikonloppuna puuhataankaan! :))

Saalis.




maanantai 30. syyskuuta 2013

Terveenä taas!

Repe selätti taudin ja antibioottikuuri saatiin päätökseen. Ihme kyllä, Repe söi antibiootit kiltisti joka kerralla eikä yrittänyt sylkeä niitä pois, vaikka muuten ronkeli ruoan suhteen onkin. Reilu viikko sitten voinnin parantuessa lähdettiin mökille poimimaan suppilovahveroita ja viettämään sateista syyspäivää.

Mökkimaisemia.


Suppiksia.
Repe on myös päässyt jatkamaan metsästystä ja välillä on treenailtu dameillakin. Viikonloppuna alkoi hirvenmetsästys ja Repe pettyi raskaasti kun ei päässytkään mukaan. Repsukka mökötti sunnuntaipäivän ja nukkui iltapäivän huoneen nurkassa välillä kulmien alta mulkoillen. Illalla Repe raahasi likaisen jalkapallonsa sängylle, vaikka on pennusta lähtien tiennyt, että leluja ei tuoda sohvalle tai sängylle. :D

Tänään oli onneksi Repsun vuoro lähteä etsimään sorsia ja kyyhkyjä. Illalla nähdään, tuliko saalista. :)

torstai 19. syyskuuta 2013

Karhunpoika sairastaa...

Tämä viikko on ollut hieman erilainen edellisiin verrattuna. Työt ja kouluhommat ovat vieneet suurimman osan päivistä ja iltaisin on väsätty koulutehtäviä. Alkuviikosta Repe alkoi olla myös alakuloinen eikä lähtenyt enää niin innolla ulos kuin aiemmin. Ajattelimme Repsun olevan vain väsynyt kun viikonloppunakin käytiin kyyhkyjahdissa ja saalistakin tuli. :P

Maanantai-iltana Repen korvan alle nousi yllättäen isohko patti ja ajattelimme soittaa illalla vielä eläinlääkäripäivystykseen, ettei turvotus ehtisi levitä hengitysteihin. Sovimme, että seurataan tilannetta kotona kun pidettiin mahdollisena, että ampiainen pääsi pistämään Repsukkaa.


Seuraavana päivänä Repen poski oli jo niin turvoksissa ja suupieleen oli nousemassa toinen patti, että vietiin poju samantien eläinlääkärille. Kuumettakin oli ja sen mittaaminen takapuolesta oli Repen mielestä ehkä nolointa ja inhottavinta ikinä. :D Repsu jäi eläinlääkäriin rauhoitettuna ja illansuussa poju haettiin kotiin.


Repe lääkärissä :(

Pattien syyksi paljastui sylkirauhasen tulehdus ja nyt näyttää, että antibioottikuurikin alkaa onneksi jo purra. Häntä heiluu ja tänään päästiin jo kunnon lenkillekkin. :) Antibiootit menevät hyvin alas kun ne piilotetaan maksalaatikon sekaan. :D Viikonloppuna katsotaan, salliiko vointi mökille lähtemisen! :)




sunnuntai 18. elokuuta 2013

Repe tositoimissa

Hupsista, blogi on kesän ajan ollut melko kuollut. Toisaalta kiirettä on täällä kyllä pitänytkin. Töitä ollaan tehty ankarasti koko kesä ja siitä jatkettu suoraan opiskelujen pariin, paitsi Teemu onneksi ehtii nyt vähän  lomailla Repen kanssa, ja aikahan kuluu pääosin sorsien ja kyyhkyjen parissa. :D

Passissa. :)

Repe+kyyhky.
Kesän aikana on ehtinyt tapahtua kaikenlaista, iloisia ja ehkä vähän surullisiakin juttuja. Saimme Repen terveystulokset, jotka olivat C/C ja 0/0. Noista sen enempää aluksi ymmärtämättä varsinkin itse olin kauhuissani, mitä C-lonkat ikinä tarkoittaakaan. Pääasiahan nyt kuitenkin on, että Repe on terve ja kaikinpuolin maailman paras koira. <3

Myös taippareita Repe ja Teemu kävivät katsastamassa, mutta taas kerran ensikertalaisina emme tulleet edes ajatelleeksi, että Repellä ei täyty kahta viikkoa tehosterokotuksen saamisesta, joten taipparit jäivät sitten lopulta väliin. :D Tällä hetkellä näyttää, että taipparit jäävät ensi kevääseen, sitten uudelleen ehkä jotain oppineena. :D

Takapihan ruohonleikkauksen virallinen valvoja. :)

No mutta, on myös paljon iloisia kuulumisia. Kesän aikana ehdittiin muun muassa nauttia töiden lomassa mökillä olosta, uida lähes päivittäin, tavata Repen sisko Aya + Coco-serkku ja käydä keväällä pentutapaamisessakin. Ainiin, viikko sitten Repe pääsi myös kyyhkyjen makuun Laihialla ja toimi kuulemma todella hienosti, nouti mallikkaasti myös haavakkoja. Ei tarvinnut kahta kertaa kysyä, herääkö aamulla klo 4. :D Alkuviikosta kotiin tulikin hyvin väsynyt koira ja nenäkin oli heinikossa mennyt rikki, nyt jo onneksi paranemaan päin. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä ja sorsia, Repestä on tullut kesän aikana hieno herrasmies! :)) Lopuksi pari kuvaa mökiltä.

Repe nautiskelee mökillä ilta-auringosta.


Uitua tuli paljon kuumimpina päivinä!

-Sara

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Treenausta ja terveysuutisia :)

Kevät on jo pitkällä ja Repe on ehtinyt puuhastelemaan kaikenlaista sitten viimeisimmän blogipäivityksen. Ensinnäkin Repe on täyttänyt vuoden ja synttäreitä on juhlittu. Seuraavaksi Repen sisko Aya saapui omistajansa Susannan kanssa viettämään luoksemme maaliskuista viikonloppua, joka todella piristi meidän arkea. Samana viikonloppuna saimme vieraita myös Vantaalta kun Repen sisko Unni kävi omistajiensa Tarjan ja Juhan kanssa vierailulla. Huippu viikonloppu siis kaikkiaan! :) On mukavaa kun koiraharrastuksen parista on löytynyt paljon uusia ystäviä. :)

Syntymäpäivä 14.3.13

Pirkan Dameissa 6.4.2013 kävimme hakemassa lähinnä kokemusta ja tuntumaa kisoihin. Harjoitusta tarvitaan vielä paljon, mutta kaikesta huolimatta reissusta jäi hyvä mieli ja neuvoja jatkoa ajatellen. Repe lopetti syömisenkin päivää ennen kisoja, mutta onneksi ruoka alkoi taas maistua puolentoista vuorokauden syömättömyyden jälkeen. Yövyimme Tarjan ja Juhan luona ja Repekin tuntui viihtyvän kolmen tytön; Unnin, Pellan ja Ronjan kanssa hyvin. :D Saivat tytöt pistää Repeläisenkin kuriin. :D Kiitos Tarjalle ja Juhalle loistavasta majoituksesta! :)

Lisäksi Repe on käynyt Hiltusen Tarun ja Nikon luona treenaamassa. Nyt huomiota on kiinnitetty entistä enemmän perusasioihin. Repen kanssa opetellaan nyt ennenkaikkea käyttäytymistä muiden koirien kanssa ja malttia. Treenit ovat kotona sujuneet hyvin, mutta juoksunartut ja muut hajut vaikuttavat tällä hetkellä liikaa Repen keskittymiskykyyn. Työnteko siis jatkukoon... :D

Repe palauttaa.

Repe ottaa aurinkoa 21.4.13 :)



Tänään Repe kävi lonkka- ja kyynärkuvissa. Alustavasti lonkat ja kyynärät vaikuttivat terveiltä, mutta vielä jäämme odottamaan virallista lausuntoa. Repe-ressukka on hoiperrellut tänään ympäriinsä eivätkä jalat tahdo kantaa vielä kunnolla nukutuksen jäljiltä. Häntä heiluu kuitenkin onneksi jo pienellä potilaalla, joten eiköhän Repe ole jo huomenna lähes oma itsensä. :)

Toipilas.





 


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Kevät tulee!

Kevät tulee ja karvanvaihtoviikot ovat jo alkaneet. Viime päivinä ilmat ovat suosineet ja ollaan ulkoiltu paljon. Repe on ollut apulaisena pilkillä ja vähän on päästy treenaamaankin. Repe täyttää ensi viikolla vuoden, nähtäväksi jää, ilmestyyko silloin jotain ekstraherkkuja kuppiin. :P Myöhästyneitä synttäreitä Repe pääsee viettämään tällä tietoa siskonsa kanssa kun Susanna ja Aya tulevat Kuopioon parin viikon päästä. :) Lisäksi jännitystä alkaa olla pian ilmassa kun Repen ensimmäinen startti lähestyy huhtikuussa Pirkan Dameissa, hui! Taitaa omistajia jännittää Repeä enemmän. ;)


Tänään treenattiin lammen jäällä. :)

Repe palauttaa.

 Joulukuun pentutapaamisesta asti jäätynyt varis on odottanut noutajaansa, ja tänään Repe ensimmäisen kerran kunnolla haki variksen. Noh, eihän se aivan putkeen mennyt, liekö vielä jäisyys kantamiseen vaikuttanut, mutta edistystä aiempaan kuitenkin. :) Damit kulkee paremmin, elukoiden kanssa vähän arpomista vielä.

 

(Jostain syystä vihellys ei kuulu kuten ei myöskään näy käsiohjaus kun kuvaaja keskittyi kuvaamaan koiraa.)



sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Koiranpäiviä vietellen

Viime aikoina Repellä on ollut oikeat koiranpäivät. Teemu on opiskellut paljon etänä, jolloin Repen ei ole tarvinnut olla pitkiä päiviä yksin kotona. Treenit ovat sujuneet suhteellisen hyvin eikä uhmahepuleitakaan juuri nyt ole havaittu. Toisaalta mitäpä sitä uhmaamaan kun on saanut olla meidän molempien vanhempien huomion keskipisteenä lähes joka viikonloppu, syödä herkkuja ja ulkoilla niin paljon kuin jaksaa vaan. :))

Treenit pääosin perustottelevaisuutta, muutamia linjoja silloin tällöin, parit markkeeraukset ja muutaman kerran hakukokeiluja. Alla tämänpäiväistä pientä haun poikasta.



sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Hyviä uutisia

Viimeiset pari viikkoa ovat sujuneet Repellä hienosti. Tai no murkinat ja patalappu taisivat tällä viikolla hävitä pöydältä pitkän päivän aikana ja postikortit jääkaapin ovessa saivat kyytiä. Muuten Repe on kehittynyt huikeasti viimeisen parin viikon aikana. :) Huikeasti siis siihen nähden, millaista touhu on ollut viimeisen kahden kuukauden ajan. Alkaa ilmeisesti olla uhmaikä pikkuhiljaa takanapäin, toivottavasti. Lääkkeenä toimi alkuun treenit sisällä, sen jälkeen ulkona pari toistoa koiran ollessa jo valmiiksi enimmät innot purettuna. Eilen ihmettelin minkä "mytyn" vieressä Repe istuu ja käskin ottamaan mukaan, niin toi sitten löytämänsä kuolleen pyyn isännälle. Saatiinpahan lisää harjoituskappaleita samalla. Alla pieni kokeilu, miten linja toimii kahden kuukauden tauon jälkeen. :) Kuvaaja ei malttanut kuvata aivan loppuun saakka, mutta luovutus meni myös hyvin.




Jesss, paljon lunta! :)

Mitäs sitten tehtäis? :P



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Se sitten niistä uhmahepuleista

Ensinnäkin oli virhe todeta viimeksi, että Repen uhmahepulit ovat kadonneet. :D Ne tulivat nimittäin tällä viikolla takaisin. Alkuviikosta Repe joutui pitkästä aikaa jäämään yksin koulu- ja työpäivän ajaksi, jolloin poju taisi turhautua ja päätti levittää vaatteita ympäriä asuntoa. Saman päivän iltana lenkillä Repe päätti karata ja aikansa saatiin jahdata karkulaista. Pieni oppitunti oli kyllä paikallaan kun Repeläinen saatiin viimein kotiin. :O

Seuraavana päivänä kuvio oikeastaan lähes toistui, mutta vaatteiden levityksen sijaan Repe oli päättänyt pureskella mikron johdon moneen osaan, mikro ei sentään ollut seinässä, onneksi. Pelästyimme jo itsekin, mikä Repeä vaivaa näin yhtäkkiä, mutta loppuviikosta Repe on ollut taas oma itsensä. Herran uhmaaminen loppui sillä sekunnilla kun poju pääsi mummolaan hoitoon maaseudulle yhdeksi yöksi. :D Liekö syy uhmaamiseen sitten liian vähäinen liikunta, tekemisen puute, "uhmaikä" tai kaikki yhteensä, tiedä siitä sitten.

Teinigangsteri nukkuu omassa boksissaan :D


Viime päivät Repe on ollut kiltisti. Tänään Repsu on ehtinyt jo käydä treenaamassa Ranta-Toivalassa. Pitkästä aikaa Repe "kuuli" mitä sille sanottiin ja jopa totteli. Pari noutoakin koppasi mukaan kuin "ennen vanhaan" ja palautti nätisti. Seuraaminen sujui myös luontevasti niin pitkään kun vastaan tuli toinen koira ja vieraita ihmisiä, jolloin vetohaluja olisi riittänyt. Tarulta paljon hyviä vinkkejä noudettu ja eikun soveltamaan käytäntöön, kiitos niistä! :D

tiistai 1. tammikuuta 2013

Hyvää uutta vuotta 2013!

Repe koki yöllä elämänsä ensimmäisen vuodenvaihteen. Pientä levottomuutta oli havaittavissa, mutta Repeläinen pysytteli yllättävän rauhallisena ja nukkui suurimman osan illasta. Välillä täytyi toki käydä katselemassa ikkunasta, mitä ulkona tapahtuu ja iltapissalla käynti oli vähän pelottavaa.

Palataampas vielä hetkeksi kuitenkin loppuvuoteen. Joulukuun alussa kävimme pentueen toisessa tapaamisessa Vantaalla. Pennut tutustuivat riistaan ja saimmekin mukaan kotiin vietäväksi variksen, jolla harjoitella. :D Mukavaa oli tutustua myös Repen siskoon Unniin, jota emme olleet nähneet kuin luovutusiässä viimeksi. Repellä ja Unnilla saattaakin olla treffit joskus tulevaisuudessa.. ;) Jälleen kerran tapaaminen oli antoisa, Repe näki sisaruksiaan ja tarjoilutkin olivat loistavat, kiitos niistä taas Annika ja Tomi! :)

Tänä vuonna Repe pääsee tositoimiin ja odotamme innolla, mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti paljon kehitystä! Tällä hetkellä näyttää, että hyvään suuntaan ollaan menossa ainakin sen suhteen, että Repen uhmahepulit ovat kadonneet, siis ainakin toistaiseksi. :D Hyvää uutta vuotta 2013! :)

Kinkun syönti sai Repen väsähtämään mummolassa. :)