sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Alkusyksyn huumaa

Johan on taas aikaa kulunut ja blogi jäänyt kirjoittamatta, lienee korkea aika korjata tilanne.
Repe on kasvanut tasaista tahtia ja ollut innokas treenailemaan. Viimeisen kuukauden aikana on myös ollut havaittavissa pientä uhmaikää, joka näkyy eniten aina kyläillessä.

Perusasioita opetellessa oli hyvä käydä välillä näyttäytymässä pennunretaletta jollekin, joka ymmärtää noutajista enemmän. Viikko sitten kävimmekin lauantaiaamuna Hiltusen Tarun luona Toivalassa. Hyviä vinkkejä koirankoulutuksesta ja "keskustelemisesta" tarttui mukaan, kiitos Tarulle niistä. Reissu myös vahvisti omaa luottamusta koirankoulutukseen ja siihen, että Repestä tulee vielä todennäköisesti toimiva lajinsa edustaja. Ainakin jos ei muun, niin työskentelyintonsa vuoksi. Repsu nautti myös uusien kaverien tapaamisesta ja sai juosta sydämensä kyllyydestä toisten labbisten kanssa. :) Kaikkiaan todella mukava reissu siis! :)

Riistaa emme ole vielä näyttäneet muuta kuin ruoan muodossa, kyllä tuntuu maistuvan niin kypsennetty sorsa kuin jäniskin. Jänismetsällä poju on ollut mukana kerran passissa rauhoittumassa ja metsässä juoksentelemassa, kovastipa kiinnnosti eilenkin metsähousujen lahje, johon oli vähän hirvenverta roiskunut.

Repen ystävä, kissanpentu Muzu Teemun vanhempien luona jouduttiin valitettavasti lopettamaan pitkäaikaisen sairastelun vuoksi, josta ei enää paluuta ollut. Onneksi maalta on löytynyt uusi  mukava ajanviettotapa - frisbee. Sen verran viisas se tuo koirakin on, ettei juokse suoraan perässä vaan oikaisee siihen suuntaan jo valmiiksi, mihin arvelee lentävän lätyskän laskeutuvan ulottuville. :D





 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti